Vuonna 2026 kiinnitämme huomiota entistä enemmän harjoitteluympäristön ja välineistön kehittämiseen, puhtaanapitoon ja valmistaudumme Murskaamon tatamin uusimiseen kohti Kamppailuareenan 10-v juhlavuotta 2027! Tsekkaathan päivitetyt toimintaohjeet laadukkaan harjoittelun takaamiseksi Kamiksella!
Uutta 2026
Monilajiharjoittelumaksua voit hyödyntää nyt kaikkiin Kamppailuareenalla toimiviin lajeihin ja jäsenseuroihin! Olethan yhteydessä lajinvastaaviin, mikäli hyödynnät monilajietusi ennen harjoituksiin siirtymistä, jotta he voivat opastaa sinua lajin pariin.
Sitomo 3&4 yhdistetään yhdeksi 126m2 harjoittelutilaksi.
Teemme aiempaa vahvemmin yritysyhteistöitä - olemme mm. mukana S-ryhmän Kannustajat- ohjelmassa!
Vapaaottelu siirtyy omaksi lajikseen - näin voimme tukea lajin kasvua ja kehitystä! Peruskurssi tulossa 2026
Kannatusjäsenyys mahdollistaa jäsenedut ja kuntosaliharjoittelun myös heille, jotka eivät ole lajijäseniä. Voit vinkata tästä perheenjäsenille, työyhteisöön tai junioreiden vanhemmille!
Kamppailuareenalla voit myös järjestää tyhy-hetkiä, syntymäpäiviä ja polttareita tai kokouksia!
Sinun ei tarvitse erikseen ilmoittautua kaudelle 2026 mukaan, löydät treenit tutusta Suomisport-lajiryhmästä!
Olemme myös uudistaneet palautteenne mukaisesti toimintoja - Suomisportin kautta hoidat jatkossa kausimaksun, lisenssit ja treeneihin ilmoittautumiset ja taas omavalintaiset lisätoiminnot kuten kulkulätkä, omaehtoinen harjoittelu ja kuntosalin kuukausimaksu hankitaan verkkokaupan kautta https://kamppailuareenamikkeli.fi/kauppa/
Kevään kausimaksut ilmestyvät Suomisport-sovellukseen automaattisesti 4.1.2026. Jos et enää osallistu lajisi toimintaan niin laita sähköpostia lajivastaavalle tai info@kamppailuareenamikkeli.fi
LiikuntasetelitJos maksat kausimaksun liikuntaedulla, laita tästä vahvistus sähköpostiin info@kamppailuareenamikkeli.fi jotta sinulle osoitettu maksu voidaan poistaa. Mainitse viestissä laji jota harrastat.
Hinnasto 2026 / Kaikissa hinnoissa mainittu 6kk viittaa yhteen kauteen. Kausi kestää joko tammikuusta kesäkuuhun tai heinäkuusta joulukuuhun.
Aikuiset - Jäsenmaksu (Suomisport)160€ / 6kk (320 € / 12kk) Sisältää yhden lajin ohjatut harjoitukset ja kilpailuoikeuden
Juniorit - Jäsenmaksu (Suomisport)(15 vuoteen saakka, jos ryhmä on tarkoitettu ainoastaan junioreille)80€ / 6kk. Sisältää yhden lajin ohjatut harjoitukset kerran viikossa.130€ / 6kk.Sisältää yhden lajin ohjatut harjoitukset kaksi kertaa viikossa.
Monilajiharjoittelu (Verkkokauppa)60€ / 6kk. Sisältää yhden ylimääräisen lajin harjoitukset. Keskustele osallistumisesta lajiohjaajan kanssa ennen maksamista ja varmista miten voitHuom! Mikäli haluat kilpailla lajissa, tulee sinun maksaa lajista täysi maksu 160€.
Harrastusmaksut aikuisille laskettuna kuukausitasolle
Yhden lajin ohjattu harjoittelu 26,66€ /kk
Kahden lajin harjoittelu (ohjatut harjoitukset molempiin) 36,66€ /kk
Kahden lajin täysi jäsenmaksu (ohjatut harjoitukset ja kilpailuoikeus molempiin) 53,33€ /kk
Lisätoiminnot jäsenyyteen=
Omaehtoinen harjoittelu (Verkkokauppa)50€ / 6kk, tai 100€ / vuosi. Mikäli haluat harjoitella omatoimisesti Kamppailuareenan tiloissa, kun tiloissa ei ole muuta toimintaa klo 7:00-20.15 välisenä aikana. (ei kuntosalin käyttöä)
Groteski kuntosalimaksu (Verkkokauppa) 20€ / kk Kuntosalin käyttö vaatii voimassa olevan jäsenyyden tai kannatusjäsenyyden.
Kertamaksu ohjattuihin harjoituksiin 10 € (Verkkokauppa)
Kannatusjäsenyys vuodelle 2026 (Verkkokauppa) 40€ / (henkilö tai yhteisö). Kannatusjäsenyys mahdollistaa kuntosalijäsenyyden ja jäsenetuja.
Avainlätkä Kamppailuareenalle 15€ / vuosi, uudelleen aktivointi 10€ vuosittain (Verkkokauppa). Vaatii aktiivisen jäsenyyden tai kannatusjäsenyyden
Pyrimme nyt ja jatkossa pitämään harrastusmaksumme yleiseen tasoon nähden matalana jotta jokaisella olisi mahdollisuus kamppailu-urheiluun Kamiksella!Pidäthän huolta omassa toiminnassasi tilojen siisteydestä, suomisportin käytöstä arjessa ja mikäli havaitset puutteita tai korjattavaa, ilmoitathan niistä! Otathan myös sometilit haltuun, tällä tavoin autat meitä yhteistöissä ja jäsenhankinnassa!
Syyskokouksen päätteeksi on myös valittu uusi johtokunta, joka työskentelee vuonna 2026 entistä paremman Kamppailuareenan ja harrastustoimintaympäristön eteen yhdessä harrastajien ja ohjaajien kanssa!
Kamppailuinstituutti Mikkeli ry (KIM)Puheenjohtaja - Mari ItkonenVarapuheenjohtaja - Alisa Laatunen (karate)Sihteeri - Markku Valkonen (hokutoryu jujutsu)
Jäsen/varajäsen:KIM Taekwondo; Matti Juutilainen / Matti PohjolainenKIM Krav Maga: Timo SilonsaariKIM Potkunyrkkeily: Jani PesonenKIM Karate: Alisa Laatunen / Pirkko LaatunenKIM Kahvakuula: Johanna Räisä / Riikka PekurinenKIM Hokutoryu Jujutsu: Markku ValkonenKIM BJJ: Kaisu Peltonen / Ville ItkonenKIM Bujinkan Budo Taijutsu: Paula Paakkari / Tommi NärhiKIM Vapaaottelu: Sami Kaisanlahti / Sulo NiemiMikkelin Judo: Jari Hämäläinen / Mikko RäisänenMikkelin Nyrkkeilijät: Liisa Laine / Anu TiitinenHaidong Gumdo: Vilma LeinonenMikkeli Thaiboxing Club: Petteri Partio / Kimmo Metsätalo
Nähdään Kamiksella!info@kamppailuareenamikkeli.fipuheenjohtaja@kamppailuareenamikkeli.fiLajiemail (esko, bjj , pony, karate, taekwondo, bujinkan , hokutoryu,judo , nyrkkeily @kamppailuareenamikkeli.fi