Hokutoryu Ju-jutsu

Hokutoryun, ”Pohjoisen tähden” -tyylisuunnan on kehittänyt Soke Auvo Niiniketo, joka on merkittävä vaikuttaja Suomen turvallisuusalojen koulutuksissa ja kansainvälisesti arvostettu kamppailukouluttaja.
Tyylisuunnan japaninkielisellä nimellä halutaan osoittaa kunnioitusta ju-jutsun synnyinmaata Japania kohtaan. Hokutoryu ju-jutsu on hyväksytty kaikissa isoissa kansainvälisissä järjestöissä omaksi tyylisuunnakseen; tyylisuunnalla on oma vyöjärjestelmä, joka hyväksytään kaikkialla. Lisäksi lajin harrastajat kantavat oman tyylisuuntansa tunnusta, punaista kärjellään seisovaa kolmioita.
Hokutoryu on kehitetty perinteisestä japanilaisesta ju-jutsusta länsimaiseen ajatteluun sopivaksi, kuitenkin säilyttäen ju-jutsun keskeiset periaatteet. Perustekniikoita ovat lyönnit ja potkut, heitot, lukot ja kuristukset sekä erilaiset vapautumis- ja kuljetustekniikat. Näiden lisäksi tärkeänä osana harjoitteluun kuuluvat ylemmissä vyöasteissa ottelut ja sovelletut kamppailuharjoitteet niin aseetonta kuin aseellista vastustajaa vastaan. Itsepuolustustaidon lisäksi Hokutoryu ju-jutsusta saa hyvän, monipuolisen ja haastavan kuntoiluharrastuksen. Itsepuolustus- ja kuntolajina Hokutoryu on kasvattanut suosiotaan naisten (40 % harrastajista) ja nuorten keskuudessa, ja heidän osuus harrastajista onkin nousussa.

Harjoitusajat

ti 17:00 - 18:30 , Peruskurssi
ti 18:30 - 20:00 , Jatkavien ryhmä
to 17:00 - 18:30 , Peruskurssi
to 18:30 - 20:00 , Jatkavien ryhmä

Lisätietoja

Peruskurssi järjestetään syksyisin. Peruskurssilla käytetään verkkareita tms. liikuntaan sopivaa asustetaa. Peruskurssin aikana hankitaan jujutsupuku ja valkoinen vyö. Harjoituksissa vierailu on mahdollista, mutta ottakaa ensin yhteyttä ohjaajaan.

Ohjaajat ja yhteystiedot