Taekwondo
Taekwondo on Koreasta lähtöisin oleva yksi maailman harrastetuimmista kamppailu-urheilulajeista. Maailmalla harrastajia on yli 80 miljoonaa ja Suomen 70 seurassa yhteensä n. 6000-10000 harrastajaa. Lajina taekwondo on monipuolinen ja vaativa. Se kehittää harrastajan kuntoa, voimaa, nopeutta, notkeutta ja koordinaatiota. Taekwondoon sisältyy paljon tekniikoita, erilaisia potkuja, lyöntejä ja torjuntoja, joista muodostetaan liikesarjoja.
Taekwondossa on myös mahdollisuus kilpailla kaikissa ikäluokissa sekä ottelussa että liikesarjoissa. Ottelussa kilpailijoilla on mahdollisuus edetä aina olympiatasolle asti tai kilpailla aivan omaksi iloksi kansallisissa kisoissa. Liikesarjoissa korkeimmat kilpailut käydään MM-tasolla. Kuitenkin lajin lähtökohtana on hyvän itseluottamuksen ja itsepuolustustaidon kehittyminen. Lajina taekwondo sopii niin nuorelle kuin aikuiselle.
Taekwondo on nykymuodossaan alle 70 vuotta vanha laji, jonka taustalla on kuitenkin vuosisatainen kamppailutaitoperinne niin lajin emämaassa Koreassa kuin naapurivaltioissa Japanissa ja Kiinassakin. Taekwondo kehittyi omaleimaiseksi kamppailu-urheiluksi 1960-luvulla, kun sen kilpailusääntöjä muutettiin selvästi erilaiseksi kuin karatessa. Potkuille annettiin suuri painoarvo verrattuna lyönteihin ja ottelu rakennettiin täyskontaktin sekä turvallisten suojien varaan. Taekwondoa levitettiin tehokkaasti eri puolille maailmaa 1960- ja 1970-luvuilla. Suomessa alettiin harjoitella lajia 1970-luvun lopulla menestyksekkään korealaisottelijan Dae Jin Hwangin tuotua lajin maahan. Mikkelissä taekwondoa on harrastettu vuodesta 1985 alkaen.
Mikkelin taekwondo on osa Suomen Sim Uu -yhteisöä. Sim Uu on koreaa ja tarkoittaa perhettä. Noudatamme tanskalaisen mestari Ko Tai Jeongin linjauksia taekwondon harjoittamisesta.
Suomen Taekwondoliittoarrow_forwardHarjoitusajat
Lisätietoja
Taekwondo-harjoitukset pidetään Mikkelin Kamppailuareenan Murskaamossa.
Taekwondon harrastamisen voi aloittaa peruskurssin kautta. Sekä aikuisten että lasten peruskursseja aloitetaan n. kahdesti vuodessa, tarkemmat tiedot löytyvät lajin verkkosivuilta (linkki alla). Harjoitteluasusteena kurssilla käyvät mukavat sisäliikuntavaatteet, esim. verryttelyhousut ja t-paita. Vierailevat lajiharrastajat ovat tervetulleita mukaan treeneihin.