Karate
Karate Wadō-Ryū
Karate Wadō-Ryū on tyylisuuntana hyvin luonnollinen. Rentous on tärkeää ja muihin tyylisuuntiin verrattuna perusasennot ovat hieman korkeammat. Matalampi asento vaatisi jo tietynlaista voimankäyttöä, joka näin ollen voisi aiheuttaa turhaa jännittämistä.
Kime-vaihe tekniikoissa on lyhyt. Lyöntiä tehdessä tekniikka lähtee rennosti, jännitystä on juuri sen verran, että lyönnin suunta ja liikerata ovat hallussa. Vasta viime hetkellä tulee terävä kiristys, kime, ja heti suorituksen loputtua palataan rentoon lähtötilaan.
Tyylissä painotetaan turhien liikkeiden välttämistä, kaikki tekniikat suoritetaan mahdollisimman pelkistetysti lähtöasennosta kohteeseen. Tekniikoista tulee näin väistämättä suoraviivaisia ja pelkistettyjä, ja verrattuna esimerkiksi Shōtōkanin laajempiin liikkeisiin, Wadō-Ryū saattaa vaikuttaa hyvinkin aneemiselta.
Shindō Yōshin Ryū
Shindō Yōshin Ryū on klassinen japanilainen jūjutsu-koulukunta (koryū), joka on perustettu myöhään Edo-kaudella vuonna 1864. SYR:lla on rikkaat juuret japanilaisissa taistelutaidoissa (mm. Tenjin Shinyō Ryū, Totsuka Yōshin Ryū, Jikishinkage Ryū). Laji sisältää sekä aseetonta että aseellista harjoittelua. Aseina käytetään mm. miekkaa, lyhyttä miekkaa sekä puukkoa. Harjoitukset koostuvat pääosin parin kanssa tehtävistä kata-harjoitteista ja muutamista itsenäisesti tehtävistä harjoitteista.
Shindō Yōshin Ryū jakautui kahdeksi linjaksi vuonna 1895. Ensimmäistä johti Motokichi Inose ja toista Shigeta Obata. Obatan linja siirtyi Yukiyoshi Takamuralle (1928–2000) vuonna 1944. Tästä juontuu nimi Takamura‑ha Shindō Yōshin Ryū (TSYR). Sensei Takamura toi TSYR:n Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.
Shindō Yōshin Ryū:ssa harjoiteltavat tekniikat jaetaan perinteiseen tapaan kolmeen oppitasoon: Shoden, Chūden ja Jōden. Jokaisella tasolla on oma vastaava opetuslisenssi. Lajissa ei ole käytössä modernia kyū/dan -vyöarvojärjestelmää, eikä kilpailutoimintaa.
Mizujiro dōjōn harjoituksia on Savonlinnassa ja Mikkelissä. Dōjōn opettajana toimii Shoden-lisenssin omaava Mikko Hakkarainen.
Lajin sivutarrow_forward